sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Lentojen kanssa tuskastelua, synttäreiden viettoa jälleen, pyörän osto ym.

Ma-to 1.-4.2.2010

Viikko meni jälleen tosi nopeasti ja oli melko tavallinen. Töissä raadettiin taas joka päivä, tein vaihtelevasti kaikkea jo osaamaani (erilaisten värien tekoa, kiinnittymisen testausta ja viskositeetti- ja pintajännitysmittauksia). Mitään uutta ja mullistavaa en tällä viikolla oppinut. Tosin aina sitä jotain pientä uutta tulee esiin näin alussa vielä (esim. mistä joku tietty kemikaali löytyy tai miten asetonipullot täytetään).

Maanantaina kävin samoissa jumpissa kuin ennenkin. Keskiviikkona kävin salilla ”polkemassa” crosstrainerilla, jotta saisin vähän rankempaa treeniä. Tein semmoisen oman elli-tunnin :). Sen jälkeen kävin vielä pilateksessa. Torstaina kävin siinä ”pumpissa” ja sen jälkeen taas salilla crossailemassa ja venyttelemässä.

Tiistaina en ehtinyt jumppaan, koska illalla oli Blancan synttäri-illallinen. Jo päivällä saatiin taas töissä piirakkaa, sellaista espanjalaista suklaa-jutskaa ja kuoharia ym. Illalla mentiin joukolla syömään sinne itävaltalaiseen ravintolaan, jossa kävin Blancan ja Veronican kanssa 1,5 viikkoa sitten. Meitä oli taas iso joukko; itseni lisäksi Blanca, Vero&Kristian, Sarah&Georg, Yuri, Ramona&mies, Andi, Susanna, Lucia… Testasin tällä kertaa Schinkennudelin, joka oli sellaista kinkkupastaa, joka oli koko juttu paistettu pannulla tms. Jälkkäriksi söin Eispalatschinkenin, joka oli sellainen lettu, jossa oli jäätelöä täytteenä ja kermavaahtoa vieressä. Nam. Oli taas ihan mukava ravintolareissu. Blanca sai kivoja lahjoja, syötiin ja juotiin hyvin, juteltiin…

Kaikki vapaa-aikakin on tällä viikolla mennyt tehokkaasti johonkin. Maanantaina kävin töiden jälkeen ennen jumppia Susannan kanssa ostamassa Blancalle lahjan. Illalla piti katsella lentoja Suomeen (olen tulossa 19.-23.2.). Sama ärsyttävä homma jatkui tiistaina töiden jälkeen. Sain onneksi lennot varattua ennen ravintolaan lähtöä. Sain lennot Wienistä Hesaan edestakaisin vähän alle parilla sadalla eli ihan ok. Jos viikkoa aikaisemmin olisi varannut, olisi hieman halvemmalla saanut :/. Mietin pitkään menenkö Wienin kautta vai Linzistä Saksan kautta. Wienin kautta tuli hieman halvemmaksi ja matka on hieman nopeampi. Myös lentoajat olivat hieman paremmat. Siksi otin sitä kautta, vaikka silloin joutuukin sompailemaan pitemmän matkan junassa matkalaukun kanssa.
Keskiviikkona töiden jälkeen se suomalainen Hannu tuli käymään. Hän oli palaamassa Suomeen myöhemmin samalla viikolla ja halusi päästä muutamista tavaroistaan eroon. Hän antoi minulle joitain suomalaisia lehtiä ja pokkareita, sateenvarjon ja kaikkea pikku sälää. Lisäksi ostin häneltä polkupyörän. Ihan ok pyörä, 40e maksoin. Se tulee keväällä ja kesällä ihan tarpeeseen, pääsee nopeammin töihin ja jumppaan. Kunhan vaan lumet sulavat… Nyt pitää vaan totutella miesten pyörään, jossa ei ole jalkajarruja ja vaihteet ovat erilaiset kuin mihin olen tottunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti