Normiviikko

Ma-to 25.-28.1.2010

Taas on viikko mennyt nopeasti. Se viime sunnuntaina jääkaapin oveen laittamani juustolappu oli jo maanantaina kadonnut. Toivottavasti varas oli ehtinyt nähdä sen… Ja keskiviikkona tarina sai jatkoa. Silloin huomasin töiden jälkeen, että viimeisen maitopurkkini puolikas, jonka juuri piti riittää sille illalle ja seuraavaksi päiväksi töihin, oli viety! Otti päähän… Niinpä oli sitten pakko ennen jumppaan menoa juosta kaupassa ostamassa tölkki maitoa (kun jumpan jälkeen ei voi). Jumppaan tuli sitten hirmuinen kiire. Ja sitten siinä kiireessä jumppahousun vyötärönauhan ommel vähän pääsi repeämään… :( Päätin, että nyt pitänee jo sanoa jotain ”johtoportaalle”. Saisivat tehdä asialle jotain. Tosin vielä en ole ehtinyt, pitää miettiä sopiva ilmaisu. Laitoin nyt ensihätään tavarani jääkaapissa pariin muovikassiin, jotta ovat enemmän kasassa ja vähän edes poissa näkyviltä. Tiedä sitten onko siitä mitään hyötyä. Veronican mielestä myös tavaroiden merkkaamatta jättäminen voisi auttaa. Mutta katsotaan nyt…

Töissä viikko on mennyt melko normaalisti. Opin tekemään paria uutta värilaatua ja testaamaan kaikkien eri laatujen kiinnittymistä erilaisille pinnoille. Teinkin niitä hommia sitten koko viikon. Keskiviikkona sattui töissä pieni moka. Olin sekoittanut niihin tekemiimme väreihin värin antavaa pigmenttimössöä. Aloin puhdistamaan sekoitinta asetonilla. Pienen hetken päästä kauhukseni huomasin, että siinä sekoittimen alla olikin jäteastian sijaan vielä se pigmenttiastia (olin unohtanut vaihtaa jutellessani Yurin kanssa)! Eli ruiskuttelin siinä asetonia siihen pigmentin sekaan… No, sehän oli sitten tietysti pilalla (pari litraa pigmenttimössöä). Se pitää heittää pois ja Ramona joutuu tekemään uutta… :( No, virheistä oppii, en meinaa tehdä samaa enää uudestaan.
Pieniä ”mokia” nyt on jo sattunut enemmänkin, noiden värien teko on sen verran tarkkaa puuhaa. Kun aineksia punnaa, pieni epätarkkuus tietty hyväksytään, mutta jos liikaa onnistuu jotain ainetta lurauttamaan, pitää homma aloittaa alusta… Mutta se nyt ei maailmaa kaada ja tehdessä oppii.

Unohdin muuten vissiin mainita, että jo ensimmäisellä viikolla, olikohan se keskiviikkona, eli kolmantena työpäivänäni, sattui jotain noloa. Myöhästyin nimittäin töistä puolisen tuntia nukuttuani ”pommiin”! Olin ihan takuulla laittanut illalla herätyskellon soimaan, mutta ilmeisesti olin aamulla vain napauttanut sen pois päältä (kokonaan pois päältä, ei torkulle kuten yleensä) ja jatkanut unia. Heräsin, kun Susanna tuli koputtamaan ovelle, että pitäisi lähteä ja ihmetteli, kun minua ei näkynyt aamupalalla. Olin siinä suorastaan paniikissa ja sanoin, että Susanna voisi jo mennä ja tulisin perässä. Hän kuitenkin sanoi odottavansa, koska heillä on vähän liukuvammat työajat, ja hakevansa minulle aamupalaa mukaan töihin. Ei siinä sitten auttanut muu kuin tehdä niin nopeat aamutoimet kuin pystyi ja sitten vaan ilman aamupalaa kävellen töihin. Juteltiin matkalla kulttuurieroista; Susanna espanjalaisena ei ollut myöhästymisestä moksiskaan, hänelle se ei ole katastrofi ja Espanjassa kaikki ovat aina myöhässä. Itselleni se taas oli melkein maailman loppu, Suomessa kun opetetaan pitämään aikatauluista kiinni. Ja vielä kolmantena päivänä… No, eihän siitä kuitenkaan mitään sanomista tullut, Dieter vaan naureskeli, että taisit nukkua pommiin, kun pyytelin anteeksi myöhästymistä. Aamupalaakin ehti sitten syömään ekalla tauolla.

Alkuviikosta satoi lunta vähän reilummin ja se ei ole vielä sulanut pois, joten maisema on valkoinen :) Taas sai todeta, kuinka hulluja lumenluojia täällä on (yksityiset ihmiset)… Ja jalkakäytäviäkin suolataan! Tuo virallinen auraus ei sitten ihan niin hyvin toimi, mutta ok kuitenkin. Jonkin verran oli lumentulo taitanut aiheuttaa onnettomuuksiakin, mitä nyt uutisia vähän vilkuili. Keskiviikkona olikin sitten yhtäkkiä lähes 20 astetta pakkasta! Onneksi tajusin laittaa untuvatakin päälle… Tuntui tosi kylmältä nollakelien jälkeen. Tosin heti seuraavana päivänä oli taas jo normaali -1. Välillä tuuli kylmentää keliä, mutta pääasiassa täällä on päässyt tottumaan sellaiseen pikkupakkaseen.

Jumppailuakin on taas tullut harrastettua ma, ti ja ke. Ja tutuksi käyneillä tunneilla taas kävin, ma HIIT ja se vatsalihastunti, ti Body Power ja ke step ja pilates. Ohjaajiin ja tunteihin on jo vähän tottunut ja hieman ehkä saanut sen myötä tehoja lisää. Tosin nyt lähes kaikki tunnit kokeiltuani täytyy sanoa, että täältä ehdottomasti puuttuu kunnon aerobinen tunti, jossa syke nousee kunnolla. Nuo tunnit eivät sen suhteen ole tarpeeksi rankkoja. Osittain liikkeet eivät ole tarpeeksi tehokkaita ja osaksi, jos liike on tehokas, sitä tehdään liian vähän aikaa. Täältä ei löydy kunnon hikituntia, kuten spinningiä, elliä tai attackin tai combatin kaltaista tuntia. :( Pitää jotenkin alkaa tuota puolta itse treenailemaan. Lihaskuntojen osalta tunnit ovat ok, tuntuu kyllä. Pari ohjaajaa on näiden suhteen jopa melko kiduttajia. Ja aina voi painojen kanssa pelailla…
Ohjaajat tuntuvat olevan vähintäänkin ihan ok. Tosin edelleenkään tuntien alussa ei ole minkäänlaista esittelyä. Ja tunnit venyvät lähes aina ilmoitetun ajan yli. Ja musiikkia ei täällä mielestäni hyödynnetä tunneilla tarpeeksi. Se on enemmän taustalla… Pari kertaa, kun on tullut joku tuttu jumppabiisi, on tehnyt mieli käydä kesken tunnin esim. jotain attackia tekemään… :)
Jumpissa ymmärtää ihan hyvin kaiken olennaisen. Tiedän, mitä ovat saksaksi oikea ja vasen, osaan numerot 1-8 jne. Ja niillähän melkein pärjää. Sitten voi vaan katsoa mallia lisäksi. Ja olen nyt oppinut joidenkin liikkeidenkin nimiä ja esim. miten sanotaan, että ”pidä vatsa tiukkana”. Ohjaajat myös hokevat kovasti ”Wunderbar” (tarkoittaa suunnilleen hyvä, hienoa). Sitten tietysti, kun ohjaaja käy selittämään enemmän, kuinka liike tehdään ja missä pitää tuntua ym., menee jutut usein vähän yli ymmärryksen. Mutta onneksi itse ohjaajana suurimmaksi osaksi tiedän, miten liikkeet pitää tehdä.

Noin muuten saksa nyt edelleen sujuu miten sujuu… Arkielämän tilanteet ja pieni small talk hoituvat yleensä hyvin. Vaikeammat asiat menevät yleensä vähän yli. Tai jos ihminen puhuu kovin paljon murtaen ja nopeasti. Itävaltalaiset kun puhuvat murretta keskenään nopeasti, ei siitä paljon ymmärrä. Töissä onneksi meille ulkomaalaisille esim. Sarah tajuaa puhua kunnon saksaa ja hitaasti. Ja töissä otetaan sitten englanti avuksi, kun ei ymmärrä. Itävaltalaisten ja saksalaisten kanssa tulee puhuttua saksaa. Ulkkareiden kanssa lähinnä englantia…ja esim. Sarah osaa englantiakin ihan hyvin. Eli vähän sellaista saksan ja englannin sotkua…

Torstaina oli kiireinen päivä. Lucialla oli synttärit ja sen kunniaksi saatiin töissä hänen leipomaansa omenapiirakkaa ja sellaista kuivaa kakkua sekä suklaata. Illalla mentiin ravintolaan syömään. Ravintolan takia en ehtinyt jumppaan. Tosin en tiedä olisinko muutenkaan ehtinyt, koska töistä tulon jälkeen ennen ravintolaan menoa piti käydä rautatieasemalla ostamassa alennuskortti, etsiä Lucialle lahja ja käydä ruokakaupassa (koska vkl ei ehtisi). Ehdin kuitenkin ravintolaan ajoissa. Käytiin itävaltalaisessa paikassa, meitä oli lisäkseni Blanca, Veronica, Veron poikaystävä (saksalainen Kristian), Sarah, Sarahin poikaystävä, Susanna, Ramona, Yuri, Lucia ja Lucian poikaystävä (irlantilainen William). Meillä oli oikein hauskaa. Testasin perinteisen itävaltalaisen ruoan, Haschee Knödel. Ne knödelit olivat sellaisia perunamassasta tehtyjä palloja, joissa oli jauhelihatäyte. Ne tarjoiltiin sellaisessa soosissa. Ihan hyvää muttei kuitenkaan mitään aivan erinomaisen mahtavaa.

Olen yrittänyt maistella täällä mahdollisimman paljon kaikkia paikallisia herkkuja (tai ei niin herkkuja). Testattuja juttuja ovat mm. Leberkäse (vähän kuin makkarapihvi), Wiener tms. Schnitzel (leivitetty possun/broilerin leike), gulassikeitto (jossa on täällä usein makkaraa lihan sijaan), erilaiset makkarat, Haschee Knödel (kuvailu yllä), Krapfen (munkki jonkinlaisella täytteellä (esim. vaniljamömmö, aprikoosihillo tai vadelmahillo), ilman pinnalla olevaa sokeria, mutta tomusokeria päällä), Mohr im Hemd (suklaavanukas (kakkumainen) kermavaahdon kera), eräänlainen pulla hillotäytteellä+vaniljakastike (en muista nimeä), ”murut” (tehty varmaan korppujauhoista, voista sokerista tms.??) keitettyjen omenanpalojen kanssa, Apfelstrudel (omenastruudeli, lehtevää taikinaa ja omenatäyte), Topfenstrudel (sama juttu esim. aprikoosi ja vaniljatäytteellä) ja joku Knödel, jonka nimeä en muista. Se oli sellainen mauton valkoinen pallo (varmaan jauhoista ja vedestä tehty??), jonka sisällä oli luumuhilloa ja päällä jotain ihme rakeita (?). Testauslistalla ovat ainakin vielä Sacherkakku, Linzin torttu, sellainen lettujutska, muutama ruoka…
Täällä syödään tosi paljon makkaraa. Salaatit on aina uitettu sellaisessa ällössä kastikkeessa. Yksi viime viikolla näkemäni erikoisuus oli perunamuusi leivän päällä! Paikalliset ruoat eivät ole mitään kovin kevyitä/terveellisiä. Saa nähdä monta lisäkiloa puolen vuoden aikana kertyy…